Alkutalvi on vainajien muistamisen aikaa. Ensin on pyhäinpäivä, itsenäisyyspäivänä muistamme veteraaneja ja myös jouluna perinteisiin kuuluu haudoilla käynti. Monelle läheisen hautapaikka onkin tärkeä osa surutyötä ja oman historian kunnioittamista. Toisaalta yhä useampi sytyttää muistokynttilän kotonaan.
Työssäni kohtaan päivittäin surevia omaisia ja tehtävääni kuuluu myös hautaamisen hinnoittelusta kertominen. Olen syksyn aikana seurannut huolissani uutisia hallituksen esityksestä, joka leikkaisi hautaamiseen osoitettua valtionrahoitusta. Hautaaminen on välttämätön yhteiskunnallinen tehtävä, jonka valtio ostaa evankelis-luterilaiselta seurakunnalta. Siksi seurakunnat hautaavat kaikki vakaumuksesta riippumatta eikä kirkkoon kuuluminen vaikuta hintoihin.
Valtion rahoituksen tulisi kattaa hautaustoimen kuluista 80% ja maksuilla seurakunnat keräävät puuttuvan 20%. Todellisuus luvuissa on jo nyt vääristynyt ja hautaamisen hinta nouseekin koko ajan. Seurakunnat ovat hankalan tilanteen edessä, sillä hautaustoimessa on vain vähän varaa säästöihin. Hautaamista ei voi nykyisellään automatisoida kuten monia muita tehtäviä yhteiskunnassamme. Robotiikka lisääntyy, mutta ihmisten välinen kohtaaminen on edelleen ensiarvoisen tärkeää.
Jos seurakunnat joutuvat nostamaan hautaamisen maksuja kohtuuttomasti, se rasittaa usein myös omaisten taloutta. Teoriassa Suomessa kenenkään ei tarvitsisi kustantaa toisen ihmisen hautaamista, mutta käytännössä osa omaisista joutuu maksamaan näitä kuluja saattaakseen vainajan hautaan.
Olen tämän vuoden aikana itsekin miettinyt, onko minulla varaa kuolla. Kuka minut hautaa ja miten? Siksi aionkin tänä jouluna antaa läheisilleni lahjan, hautaustestamenttini. Jotta kuolemani ei tulisi viemään ainoaa lastani taloudelliseen ahdinkoon, vaan hänellä olisi rauha surra ja halutessaan sytyttää joulun alla muistokseni kynttilä, vaikka sitten omalle ikkunalleen.
Julkaistu Hyvinkään seurakunnan Kirkonmäki-lehdessä 4.12.2024
Lisää kommentti
Kommentit